Etusivu Ajankohtaista Jaostot Kilpailut Liigajoukkue Kisakuulumisia Linkit Palaute Liity jäseneksi Yhteystiedot
Säkylän Urheiluautoilijat Ry.
Linkit

Kisakuulumisia

ROMUKAUPPA JM 7. - 8.08.2010 ALASTARON SORALLA

Viimevuotiseen tapaan Romukauppa JM ajettiin myös tänäkin vuonna kaksipäiväisenä kilpailuna. Kilpailussa ajanut Mika Joensuu ajoi EVK yleisen luokan. Alkuerä lähtö meni hienosti sijoittuen ykköseksi. Ykkössijan johdosta Mika ajoi itsensä suoraan semifinaaliin, jossa sijoittui kakkoseksi. Ja semeistähän mennään sijoituksella kaksi finaaliin B. Kuitenkin Mikan Viva meni B-finaalissa nurin, joten matka katkesi siihen. Hyvin ajetun alun jälkeen lopullinen sijoitus Mikalla oli yhdestoista. (11)

Toisena kilpailijana seurasta oli Tomi Rinne fiatillaan. Toimi ajoi alkuerän ykköseksi. Sieltä hän pääsi toiseen välierään. Välierässä hän kuljetti RATtiaan kolmanneksi. Päästen näin semifinaaliin. Semifinaalista Tomi ajoi itsensä C-finaaliin. Kisa päättyi kuitenkin C-finaalissa sijoitukseen neljä. Lopullinen sijoitus Rinteen pojallla oli neljästoista. (14)

Ja PAPAT luokka siis SENIORIT... Kukas se siellä ajeli??? Ilkka Rinnehän se siellä. Alkuerän lähdössä haettiin vähäsen tuntumaa sijoittuen kolmanneksi. Välierälähdössä Ilkka ajoi itsensä ykkösenä maaliin. Josta pääsi semifinaaliin. Semeissä kuitenkin keskeytys.    :-( Ilkka joutui kuulemma vähäsen tuuppimisen uhriksi...no niitä sattuu. Lopullinen sijoitus Ilkalla 16.

_____________________________________________________________________________________________________

Kardaanikunkku on juhlavuodelta suoritettu ja kuninkaalliset "ruunattu".

 24.-25.7.2010auto races,automobiles,autos,cars,sports,stock car racing,transportation


Seurastamme olivat ajamassa Mika Joensuu ja Tomi Rinne. Mika Joensuun 
ajot päättyivät harmittavasti auton teknisiin vikoihin. Tomi Rinne puolestaan ajoi itsensä sijalle 33.

 

 

________________________________________________________________________________________

KESÄ JA KÄRPÄSET....ja SäkUa:ssa vaan pörisee...

Huomasin tuossa, että nyt saa tämä minun lomailuni riittää. On aika päivittää kisakuulumisia. Jokkiksen saralla ei suinkaan olla lomailtu vaan tiuhaan tahtiin on seurastamme käynyt miehiä ajamassa.

20.06.2010 Ajettiin ÄSSÄ JM XXV Somerolla, siellä ilmoittautuneita olivat Jari Pyykkö ja Harri Laine. 
Jari Pyykkö sijoittui EVK luokassa kolmanneksitoista(13).  Harri Laine ei valitettavasti päässyt ajamaan rikkoutuneen ohjaussimpukan takia. :-/

Juhannustakaan ei suinkaan vietetty perinteisesti saunaa, olutta ja makkaraa nauttien. Vaan silloin käytiin kovaa taistoa Kauhavalla. Veli-Matti Ollonqvisti ajoi itsensä EVK:ssa 11. ja Yleisessä 15. Tomi Rinne puolestaan oli yleisessä kolmas. Ja mitä Ilkka Rinne upeasti Pappa luokassa 4. Niin sitä pitää...... :o)

Tänään 11.07.2010 Ajettiin JM SM YLEINEN Kauhajoella. 
ONNEA TOMI RINTEELLE KAHDEKSANNESTA SIJASTA!!!!

-milele

______________________________________________________________________

THU-JM 23.05.2010

Jälleen ollaan oltu ajamassa jokkista...


Ajamassa olivat Tomi Rinne ja seuramme uudempiin jäseniin kuuluva kovemmanluokan volvomies Jari "Jartza" Pyykkö. Tomi Rinne sijoittui yleisessä luokassa 14:sta. Jari Pyykkö sen sijaan kaasutteli itsensä volvollaan EVK luokassa 12:sta. Pyykön oli tarkoitus jatkaa vielä yleisessä luokassa, mutta volvosta hajosi ohjaussimpukka.  Mutta hyvin pojat pärjäsivät..... :D *peukku*

 

_________________________________________________________________________________________

II Volkswagen JM / 16.05.2010

Seurastamme olivat ajamassa Veli-Matti Ollonqvist ,Timo Palmen sekä Mika Joensuu.  Veli-Matti Ollonqvist sijoittui EVK:ssa kymmeneksi ja yleisessä 24:ksi (CLS Team leasing Volvo). Timo Palmen ajoi ensimmäistä kertaa kolmesatalaisen volvon kanssa joten tuntumaa haettiin autoon. Timo pääsi kuitenkin semifinaaleihin saakka, kunnes rengas puhkesi ja jatkopaikka meni sivu suun. Seuraavia kisoja pojilta taas odottamaan....

 

 

_____________________________________________________________________________________________________

 

JM-Pori 25.4.2010
Satakunnan UA

Tulokset Yleinen

Sija Nro Kuljettaja Auto Seura  
1 46 Tomi Rinne RAT Fiat SäkUA  
2 4 Sami Haavisto Huolto-Hanski Fiat SatUA  
3 47 Jarno Hakala Hakasora volsu SAU
_______________________________________________________________________________________________

ONNEA TOMILLE!!!!


UMBERTO JM 07.03.2010

Onnittelut Tomi Rinteelle toisesta sijasta Yleisessä luokassa!!!

________________________________________________________________________________________

BMW kävi vähän penkan puolella rallissa Urjalassa.....

 

       jari jokinen-ari suominen

2010

 

 

KUVIA KANKAANPÄÄN RALLISTA VIIME KESÄLTÄ...

 

BMW KAATUI...

 

_____________________________________________________________________________________________

 

 

 

 

 

___________________________________________________________________________________________

 

 

__________________________________________________________________________________________

24. - 25.10 Reiskan Rähinät

Seurastamme ajamassa nuorten luokassa Toni Fallila sijoittuen kymmeneksi. Ilkka Rinne ajoi pappa luokassa kilpapelinsä kanssa yhdeksänneksi.

Veli-Matti Ollonqvistin ja Mika Joensuun kisa päättyi kisapelin harmittaviin teknisiin ongelmiin
.

Samoin kävi myöskin Timo Palmenille ja Tomi Rinteelle. Uusia kisoja odotellessa.....

_______________________________________________________________________________________

JM-Liigafinaali Vääksy 05.09. - 06.09.2009

Jokkisliigajoukkue kilpailut on nyt ajettu. Viikonlopusta tuli erittäin mielenkiintoinen ja jännittävä. Kilpailun karsinnat ajettiin Hollolassa ja Vääksyssä. Meidän oma joukkueemme RAT-tiimi ajoi oman karsintansa Hollolassa.

 

 

RAT-tiimi viivalla

Lauantai päivä:

RAT-tiimi ajoi lohkossa C, jossa muina joukkueina kilpailivat Aki-Hallit team(Kullaan moottorikerho) , SVR-team (Hausjärven UA), LPH-team(Päijät Hämeen UA) ja Euran Teollisuushuolto Team (Euran UA).

Lauantai päivällä ajettiin viisi erää, jossa kussakin neljä lähtöä.

Erä 1
Ensimmäisen lähdön aloitti Sami Haavisto. Lähdössä hetken kolmantena, mutta epäonneksi kaidetta riitti tullen lopulta toiseksi viimeiseksi. Toisessa lähdössä ajoi Marko Räty tullen toisena maaliin. Sitten oli vuorossa Jussi Railamaa, joka nappasi kolme pistettä joukkueelle. Ensimmäisen erän pisteet 17 pistettä.

Erä 2
Tämä oli nappi erä. Kaikki kuskit ykkösenä maaliin. Kuskeina Ilkka Rinne, Tomi Rinne, Veli-Matti Ollonqvist ja Janne Markkula tuoden kaikki seitsämän pistettä.

Erä 3
Ajo vaikutti hermostuneelta. Ilkka Rinne otti vilppilähdön, muuten hyvä ajo. Tomi Rinne otti neljä pistettä ja ajoi hyvin tuolta paikalta. Veli-Matti Ollonqvist nappasi MV:n, mutta toi kuitenkin kolme pistettä ja Janne Markkula ajoi 4 pistettä. Kaikesta huolimatta  RAT-joukkue sai tasaisesti pisteitä.

Erä 4
Tasainen erä. Jännitys säilyy loppuun asti Hausjärven ja Säkylän kesken. Pisteet 4, 5, 4, 3

Erä 5
Viimeisen erän ajoivat Tomi Rinne ja Veli-Matti Ollonqvist. Erä oli lähtö lähdöltä todella jännää. Viimeiseksi Veli-Matti näytti taitonsa ja RAT-joukkue pääsi jatkoon sunnuntai päivälle.

Lopulliset tulokset lauantailta. Hausjärvi 99, Säkylä 96, Eura 93, Kullaa 64 ja Päijät-Hämee 62.

Uskottiin ja luotettiin RAT-joukkueeseemme. Odotettiin pilke silmäkulmassa uusia ja entistä jännempiä hetkiä sunnuntaille. Eikun Vääksyyn!

Sunnuntai päivä:

RAT-tiimi ajoi B-lohkossa, jossa muina joukkueina kilpailivat Arska Team(Someron UA), Hilamet Team(Evijärvi), Pihkaniska Team(Kiikoisten UA), Pajamäki Racing Team(Hausjärven UA) ja DollarTeam(Someron UA).

Kuusi tiukkaa erää edessä pääsystä kuuden parhaan joukkueen joukkoon.

Erä 1
Marko Räty, Tomi Rinne ja Janne Markkula ajoivat kaikki viisi pistettä ja Veli-Matti Ollonqvist 3 pistettä.Hyvä tasainen erä. Ei hätää.

Erä 2
Toisessa erässä Jussi Railamaa näytti, että nyt kulkee. Ja kasvatti pistetiliä entisestään. Sami Haavisto ei päässyt autonsa kanssa oikein sinuiksi, mutta keskittyi kuitenkin joukkueen tsemppaukseen ja oli mukana keräämässä arvokkaita pisteitä.

Erä 3
Hyvä vire kuitenkin laimistui vähäksi aikaa Rätyn saatua mustan lipun. Tilanne oli jokseenkin epäselvä eikä kukaan tietänyt oikeen miksi. Samalla Rätyn auto kaatui. Tomi Rinne puolestaan pääsi hienoilla ohituksillaan kolmanneksi maaliin. Janne Markkula piti puolestaan pahimman pisteuhkaajan hienosti takanaan.

Erä 4
Jussi Railamaalla riitti yritystä loppuun asti tuoden kolme pistettä. Tomi Rinne otti Kiikoista kiinni tuoden neljä pistettä. Ilkka Rinteeltä hyvä ajo, mutta rengas meni rikki. RAT-joukkue meni tasoihin Kiikoisten pisteiden kanssa. Jaettu kolmas sija. Tomi Rinteelle tuli myöskin rengas rikko, mutta ajoi kuitenkin maaliin tuoden neljä pistettä. Kiikoinen tässä vaiheessa yhden pisteen edellä.

Erä 5
Oli jännittävä erä. Pisteitä tuli taas tasaisesti ja kolmen joukossa oltiin jälleen. Voi sitä jännityksen määrää ennen kuudennetta erää.

Erä 6
Erä oli tiukka,mutta epäonninen. Epäonnesta johtuen autoja jäi radalle, jonka seurauksesta  pudottiin jatkosta. Päivän yhteispisteet 73 pistettä.

 

ONNEA RAT-JOUKKUEELLE 10:s SIJA!

Kiitos jännittävästä viikonlopusta

Minna-Leena Lehto

 

 

 

 

______________________________________________________________________________

JOKAMIEHEN KIEKAUS 23.08.2009

Kisat ajettiin Krouvin radalla Laitilassa. Seuraamme oli edustamassa Veli-Matti Ollonqvist (VMO)  ja Mika Joensuu..Kisat alkoivat yleisellä luokalla, jossa Veli-Matti ajoi oman ajonsa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Joten tulossa videolinkki VMO:n lähdöstä.

VIDEO (tulossa)

EVK luokassa ajoi puolestaan Mika Joensuu. Ensimmäistä kertaa Mika oli ajamassa Corttiinallansa, joka oli tullut edellisistä kisoista kärrylle mukaan.  Mika oli alkuerässään toinen, josta semifinaaleihin.  Semifinaalissa sijoitus oli kolmas, josta sijoituserään. Sijoituserässä hän nappasi voiton jotenka matka jatkui B-finaaliin. Lopullinen sijoitus oli 10.

____________________________________________________________________________________________

Loimaan Ua:n kanssa järjestämässämme Romukauppa JM:ssä 1.8. - 2.8.09  oli mukana seuramme kuskeista Veli-Matti Ollonqvist (VMO) ja Timo Palmen. 
Pojat ajoivat ensin äärimmäisen kovatasoisessa EVK luokassa,  jossa kuitenkin poikien matka volvoineen hyytyi välieriin. Yleisen luokan puolella onnetar käänsi loputkin siipensä vierasseurojen kuskien puoleen. Timon volvosta katkesi alkuerälähdössä jarruputki, jonka johdosta ajaminen kävi mahdottomaksi. VMO sen sijaan osoitti nopeutensa ollen jopa lähettäjääkin nopeampi ottaen vilppilähdön sijoittuen tämän johdosta lähtönsä maalin tulleista viimeiseksi. I
lman vilppiä olisi VMO:n päivä voinut hyvinkin päättyä palkinto korokkeelle. Joten näistä kisoista pojille karttui ainoastaan kokemusta.....mutta kisoja on vielä jäljellä.
c,") _____________________________________________________________c,")

 

Jokkisporukka kilpaili juhannuksena Kauhavalla. Seuran jäsenistä ajamassa kilpaa olivat RAT-tiimiläiset Ilkka ja Tomi Rinne sekä Veli-Matti Ollonqvist (VMO). Menestystäkin tuli, Veli-Matin ajaessa VOITON etuvetokardaanissa. Tomi täydensi menestystä ajaessa yleisen luokan toiseksi. Ilkan menestys yleisessä luokassa tällä kertaa jäi vaisummaksi, koska kardaanivetoinen toyota ei mahtunut samoihin koloihin mistä Ilkka on tottunut fiatillaan menemään finaalipaikoille.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

TONI FALLILA 7. nuorten ja naisten SM:ssä
 
Nuorten ja naisten JM SM kilpailut ajettiin Vilppulan Särkikankaan radalla 6.-7.6.2009.
 
Pilvinen lauantaipäivä aloitettiin nuorten luokalla. Ensimmäisessä lähdössään ekakurvin tapahtumien jälkeen Tonin sijoitus oli 3., joka kuitenkin muuttui painavan kaasujalan seurauksena 4.sijaan. Tämä sijoitus takasi paikan välieriin.
 
Välierälähdössäkin samainen kurvi antoi kuskille Hienon ajosuorituksen jälkeen...
haastetta, tuloksena sama sijoitus eli 4. ja paikka
 sunnuntaille varmistui.
 
Aurinkoisen sunnuntain 1. lähtö menikin Tonilta ihan 
nappiin, plakkariin tuli haluttu lähtövoitto ja matkan 
jatkuminen välieriin.
 
Välierän lähdössä tapahtui pieni nukahdus, 
sijoitus 4. ja paikka semeihin.
 
Vaikka semin lähtö osui nappiin jälleen kerran samainen 
eka kurvi koitui kohtaloksi muiden avustuksella. 
Auto nopeasti uuteen vauhtiin ja maaliin neljäntenä. 
4. sija takasi paikan B-finaaliin.
 
B-finaali oli odotetusti tapahtumarikas. Muiden ajellessa pitkin penkkoja Toni ajoi varman kakkossijan ja pääsi päivän halutuimpaan lähtöön, A-finaaliin.
 
Tonin mielestä A-finaalin lähtö onnistui parhaiten kaikista hänen koko viikonloppuna ottamistaan lähdöistä. Ulommainen lähtöpaikka kuitenkin verotti "linjavalintaa" ja sisäratalaiset saivat etuoton, joten Toni tyytyi tässä vaiheessa 4. sijaan. Neulansilmäkurvin taistelun tuoksinassa sijoitus putosi pari pykälää, mutta Toni taisteli vielä sijoituksestaan kunnes tekniikka petti 200 metriä ennen maalia.
 
Lopullinen sijoitus Tonilla oli 7.
 

RAT-tiimiläiset onnittelevat Tonia A-finaalipaikasta ;o)

__________________________________________________

TEIJO TALO RALLI 23.05.2009

Mukana Jari Jokinen (SäkUa) kartturinaan Ari "Sumo" Suominen (EurUa). Autona BMW 325 I ja luokkana 20.A-jun.ryhmä F, kuutiotilavuus alle 3L. Reitti suuntautui Perniöstä Someron suuntaan. EK 1 ja EK 2 menivät hyvin. Kakkosen jälkeisellä SIIRTYMÄLLÄ ennakkosuosikki Pihala Jesse ajoi nokkakolarin Peräahon asconan kanssa. Kolmos EK:n alussa BMW:stä lähti vaihdekeppi irti, mutta onneksi vitonen saatiin päälle. Vitosella ajettiin koko EK3, joka oli onneksi lyhyt eikä ollut risteyksiä. Suomusjärven tauolla vaihdekeppi saatiin kuntoon. EK:t 4 ja 5 menivät taas hyvin. Kisan viimeinen ja pisin EK6 tuotti luokassa viidennen sijan varmalla ajolla. Lisää tuloksia Teijo rallista mut-palvelusta tai KITI:stä.

_____________________________________________________________________________________________

Säkylän Ua järjesti Laitilan huoltoparkin Uusikaupunki rallissa 16.05.2009, joka oli f-cupin osakilpailu.TOSI pienellä porukalla saatiin kuitenkin huolto pelaamaan ja keli suosi.

ISO KIITOS MUKANAHuoltoparkkilaiset hymyssä suin.
OLLEILLE!!!!!

 

 

Terveisin: Jari Jokinen

 

 

 -milele

_______________________________________________________________________________

Jokkiksen saralla tuli taas pientä menestystä Wolkswaken JM:ssä 23.05.2009 Kokemäen risteen radalla. Tomi Rinne kävi ajamassa itselleen taasen hienon A-finaalipaikan sijoittumalla kisassa kolmanneksi. Alkuerissä toinen, josta semifinaalipaikka. Sijoituksella pääsy suoraan  A-finaaliin. Tomi pärjäsi sateen kastelemalla radalla hienosti. Jälleen Tomi näytti kykynsä.PRAVO!

Tomi palkintojen jaossa...

-milele

___________________________________________________

JM-NAANTALI 17.05.2009

Kisapäivä sujui leppoisasti auringonpaisteisessa säässä Krouvin-radalla Laitilassa. Päivä venyi turhan pitkäksi, mutta kuitenkin tuloksia saatiin. Luokat olivat EVK/nuoret/naiset ja yleinen. Seurastamme ajamassa olivat VMO(Veli-Matti Olonqvist) ja Tomi Rinne.

Ja muitta höpinöittä tuloksiin....

29   VMO alias  Veli-Matti Olonqvist  RAT Opel EVK/YleinenPäivän ajokit hieman siipeensä saaneina...

Kisa alkoi EVK-luokalla, josta VMO ajoi lähtövoiton, josta pääsi suoraan semifinaaliin välttäen näin keraily- ja välierät. Semifinaalissa VMO ajoi itsensä B-finaaliin, jossa alkoivat ajokin vetolaitteisto murheet. VMO:n lopullinen sijoitus yhdestoista. Huolto teki kuitenkin  hikihatussa töitä opelin alla ja takalaatikossa. Näin saatiin VMO ajamaan myöskin yleiseen luokkaan. Kuitenkin kävi niin, että liian suuret konetehot rikkoivat opelin vetoakselin. VMO oli vaikean päätöksen edessä, mutta päätti kuitenkin heittää pyyhkeen 
kehään lisävaurioiden estämiseksi. Mutta kuitenkin jälleen hienosti palkinnoilla!ONNEA!

17 Tomi Rinne RAT Fiat  Yleinen

Rinteen Tomin ajaminen sujui upeasti alkuerässä sijoitus kolmanneksi. Josta voittoputki alkoikin. Välieristä voitto =====> semifinaaliin, josta voitto. Semifinaalista Tomi lunasti paikan päivän päälähtöön eli A-Finaaliin. Hienosti Tomi vei fiattiaan voittoon johtamalla turvallisen tuntuisesti, mutta sitten tekniikka sai tarpeekseen ja fiat otti lopputilin vain kierros ennen maalia ja voitto valui krouvin hiekkamontun pohjaan.Mutta kuitenkin TOMI A-FINAALISSA JA 5. SIJA!!!ONNEA!

 

 -Minna-Leena

 

______________________________________________________________________________________________

JM-PORI 26.04.2009

Kisat ajettiin auringonpaisteessa, mutta hieman tuulisessa säässä.
Luokat nuoret/naiset, EVK, yleinen.

TULOKSIA:

66 Tomi Rinne RAT Fiat YLEINEN

Alkuerä lähdöstä (sijoitus 1) suoraan semifinaaliin. Semifinaalista B-finaaliin. B-finaalista A-finaaliin. Lopullinen sijoitus 7.
HIENOA JA ONNEA TOMI!

Tomi Rinne menossa A-finaaliin...Tomi Rinne kärjessä JM-Pori 09

56 Timo Palmen Rautasänky Volvo YLEINEN

Alkuerässä hienosti kolmanneksi jossa sijoittuminen suoraan semifinaaleihin. Semifinaalissa ensimmäisen kierroksen aikana jatkopaikkaa tavoitellessa kanssa kilpailijan avittamana penkan päälle.

82 Veli-Matti Ollonqvist RAT Fiat YLEINEN

Alkuerälähdöstä neljäntenä välieriin. Välierästä nousu semifinaaleihin.Semifinaalissa ajo hidastui fiatin jouduttua tönimisen uhriksi ja jonka vuoksi jatkopaikka karkasi käsistä.

94 Veli-Matti Ollonqvist RAT Opel EVK

Ensimmäinen lähtö meni autoon tutustumisessa sijoittuen viidenneksi. Toisessa lähdössä (välierä) tuntuma löytyi ja Veli-Matti voitti lähdön jossa sijoittuminen semifiinaaleihin. Semiifiinaaleista sijoituslähtöön josta sijoittuminen hienosti
11. ONNEA VMO!

Kisoissa tehtiin 171 tarjousta 28 eri autosta joista 11 kpl oli Rinteen Tomin autosta joka vaihtoi omistajaa.

Ympäripyöreän selonteon kisasta 
laati Minna-Leena

  

 

 

 

TÄNÄÄN 08.11.2009 TOMI RINNE AJOI ITSENSÄ JOKKIKSEN YLEISEN LUOKAN VOITTOON SOMEROLLA! ONNITTELUT TOMILLE!